Luovan talouden mittaaminen on osoittautunut haastavaksi tehtäväksi. Kuten artikkelisarjan ensimmäisessä osassa todettiin, alan pirstaleinen rakenne, nopea muutos ja vanhanaikaiset tilastointimenetelmät tekevät kokonaiskuvan muodostamisesta vaikeaa. Tämä johtaa kierteeseen, jossa investointeja on vaikea perustella ilman luotettavaa dataa.
Onneksi ratkaisuja on olemassa. Tässä artikkelissa perehdymme lupaavimpiin työkaluihin ja menetelmiin, joilla luovan talouden todellista arvoa ja vaikutuksia voidaan mitata – aina perinteisestä satelliittitilinpidosta tekoälypohjaisiin ratkaisuihin.
Ratkaisuja Luovan talouden mittaamiseen
Yksi lupaavimmista työkaluista luovan talouden mittaamiseen on satelliittitilinpito. Nimensä mukaisesti se tarkastelee taloutta ikään kuin satelliitista käsin, tarjoten laajemman perspektiivin kuin perinteiset mittausmenetelmät. Tämä tilastollinen työkalu mahdollistaa toimialan kokonaisvaltaisen taloudellisen vaikutuksen mittaamisen tavalla, joka integroituu saumattomasti kansantalouden tilinpitoon.
Suomi on tässä suhteessa edelläkävijä. Tilastokeskus on tuottanut vuodesta 1995 lähtien kulttuurin satelliittitilinpitoa, joka tarjoaa maan sisällä vertailukelpoista tietoa kulttuurialan kehityksestä. Järjestelmä noudattaa samaa mallia, jota käytetään myös matkailun ja turismin vaikutusten mittaamisessa. Viimeisimmät tiedot ovat vuodelta 2022, ja päivitysviive on tyypillisesti 22 kuukautta.
Satelliittitilinpito kattaa laajasti kulttuurin taloudellisia vaikutuksia. Se mittaa kulttuurin osuutta bruttokansantuotteesta ja kotimaisesta kysynnästä, sisältäen tietoja tuotannosta, arvonlisäyksestä, työllisyydestä ja kulutusmenoista. Nykyinen järjestelmä antaa kokonaisnäkymän koko kulttuurialaan, jonka tuotos on vuonna 2022 ollut 15,3 miljardia. Tilastokeskuksen avoin tietokanta ei erittele markkinaehtoista tuotosta (kaupallisia aloja kuten elokuvia ja pelejä) ja markkinatonta kulttuuritoimintaa (kuten kirjastoja) vaan laskee kummankin arvon yhteen. Luovan talouden heikko lenkki on liiketoimintalähtöisyyden puuttuminen strategisen tiedon keräämisestä.
Englannissa on kehitetty ajatusta vieläkin kunnianhimoisemmasta järjestelmästä kuin mikä Suomessa on käytössä. Alueiden välinen kulttuurinen satelliittitilinpito (MR-CISA) on toistaiseksi teoreettinen malli ja se pyrkisi kartoittamaan, miten taloudelliset vaikutukset virtaavat alueiden välillä. Se ei ainoastaan näyttäisi, missä rahaa käytetään, vaan seuraisi myös investointien heijastusvaikutuksia eri alueille.
MR-CISA keskittyisi kolmeen pääalueeseen: toimialojen välisiin yhteyksiin (kuten elokuvateollisuuden vaikutukset matkailuun tai pelistudioiden kytkökset IT-palveluihin), alueiden välisiin rahavirtoihin sekä lopulliseen kuluttajakysyntään. Järjestelmän käytännön hyödyt konkretisoituisivat erityisesti silloin, kun arvioidaan julkisten investointien vaikuttavuutta. Vaikka aivan tällaista mallia ei vielä ole toteutettu käytännössä, sen kehittäminen voisi tarjota arvokkaita työkaluja luovan talouden mittaamiseen ja ymmärtämiseen. Toistaiseksi MR-CISA mallin toteuttamisen haasteet ovat olleet sen operatiivisessa laajuudessa, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että työ on hidasta ja hemmetin kallista.
Amerikkalainen malli näyttää kehämäisen kokonaisuuden
Kun puhutaan televisio- ja elokuva-alasta, vertailukohdaksi nousee luonnollisesti markkinajohtaja Yhdysvallat. Siinä missä Suomi on osoittautunut varsin taitavaksi satelliittitilinpidon kehittäjäksi, amerikkalaiset ovat vieneet mittaamisen vielä pidemmälle sekä laajuudessa että säännöllisyydessä.
Yhdysvaltojen luoma ACPSA (Arts and Cultural Production Satellite Account) edustaa yhtä maailman kattavimmista luovien alojen mittausjärjestelmistä. Sen erityinen vahvuus piilee kehämäisessä ajattelumallissa, joka huomioi luovan toiminnan koko arvoketjun. Tämä lähestymistapa auttaa ymmärtämään, miten luovat alat toimivat ja vaikuttavat toisiinsa kerroksittain.
Kehämäisen mallin ytimessä ovat puhtaasti luovat toiminnot, kuten taide, musiikki ja kirjallisuus, joissa luova sisältö on pääroolissa. Seuraavalla kehällä sijaitsevat luovuutta kaupallisesti hyödyntävät toimialat, kuten mainonta, arkkitehtuuri ja media. Uloimmalla kehällä ovat alat, jotka hyötyvät luovasta toiminnasta epäsuorasti, kuten IT-palvelut ja ohjelmistokehitys.
Vaikka sekä Suomi että Yhdysvallat kuuluvat maailman edistyneimpiin maihin luovien alojen mittaamisessa, ja molempien järjestelmät on integroitu osaksi kansallista tilinpitoa, amerikkalainen malli erottuu edukseen useilla tavoilla. Se tarjoaa osavaltiokohtaista tietoa kansallisen tason lisäksi, ja sen tiedot päivittyvät tiheämmin kuin Suomen järjestelmässä, jossa tuorein tieto on lähes kahden vuoden takaa.
Amerikkalaisten standardoidumpi lähestymistapa erottuu edukseen, kun Suomen järjestelmässä todetaan, ettei kulttuurisatelliittitilinpidolle ole kansainvälisesti sovittua menetelmää. Lisäksi amerikkalaisen järjestelmän tiedot ovat helpommin saatavilla virkamiesten ja poliittikkojen päätösten tueksi ja hyödynnettävissä yhteisesti interaktiivisten työkalujen ja selkeiden tutkimustiivistelmien kautta.
Seuraava askel pohjoisen keinoälyn avulla?
Satelliittitilinpito kuulostaa paitsi äärimmäisen pitkästyttävältä, myös todella kalliilta. Jo pelkästään kokonaiskuvan määrittely ja investointipotentiaalin laskenta vaativat merkittäviä resursseja. Onneksi keskusteluun on noussut uusi, potentiaalisesti edullisempi, nopeampi ja jopa tarkempi tapa käsitellä tietoa.
Ratkaisu määrittelyhaasteisiin voisi löytyä yhteispohjoismaisesta keinoälytuetusta tilannehuoneesta. Jos Suomesta ei löydy riittävän leveää taloudellista rintamaa KAVIn, Ylen, SESin ja Business Finlandin tiedonnälkäisten analyytikkojen välille, voisi yhteispohjoismainen hanke EU-rahoituksella avata uusia mahdollisuuksia.
Tällainen järjestelmä ei keräisi pelkästään kansallista dataa, vaan mallintaisi alueiden välisen MR-CISA-järjestelmän, joka toisi käyttöön standardoidun mallin luovan talouden mittaamiseen. Tekoäly voisi mullistaa tiedonkeruun: automaattinen tiedonkeruu korvaisi kaikkien vihaamat manuaaliset kyselyt taloustilanteista. Luonnollisen kielen käsittely pystyisi analysoimaan yrityskuvauksia ja tunnistamaan ”piilossa” olevat toimijat, kuten väärissä kategorioissa piilottelevat kalustofirmat tai mediateknologiayhtiöt. Yhteinen tilannehuone antaisi pohjoismaille kilpailuedun kansainvälisessä markkinassa.
Keinoälyn mahdollisuudet ulottuvat kuitenkin vielä pidemmälle. Se voisi rakentaa reaaliaikaisen seurannan ja tunnistaa aliraportoidut investoinnit ja innovaatiot, jotka nykyiset menetelmät jättävät huomiotta. Tekoäly kykenisi analysoimaan heijastevaikutuksia tehokkaammin ja tunnistamaan monimutkaisia talouden toimintamalleja eri alueiden välillä. Tiedon laatu paranisi, kun kehittynyt analytiikka voisi ristiintarkistaa tietoa eri lähteistä ja täyttää alueiden välisen kaupan tietoaukkoja.
Kenties kiinnostavinta tässä keinoälyskenaariossa on sen taloudellinen toteutettavuus: se voisi madaltaa tiedonkeräyksen kustannuksia ja samalla parantaa tarkkuutta. Se voi olla myös ainoa mahdollisuus rakentaa näkymä sinne, jossa luova talous nyt kasvaa pilkkopimeässä. Tämä voisi olla se dominopelin ensimmäinen palikka, joka vihdoin kaatuu ja avaa ovet hallituille investoinneille ja luovan talouden kansainväliselle kasvulle.
Joskus suurimmat läpimurrot syntyvät, kun joku päättää ratkaista ne tylsät ongelmat, joita kukaan muu ei jaksa ajatella. Luovan talouden mittaaminen ei ole mediaseksikäs aihe, mutta juuri nyt se on avain koko toimialan tulevaisuuteen. Tämäkin haaste on ratkaistavissa yhdessä – ja siitä voi tulla pohjoismaisen luovan talouden merkittävä kilpailuetu.
